Seuraava projekti on vähän hakusessa.
Auton takakontissa odottaa puulaatikko tuunaamista ensi kevättä/kesää varten. Aion laittaa sen parvekkeelle ja siihen sitten jotain kasvamaan. Mutta jotain muuta olisi kiva tehdä tässä välissä, mutta mitä... nyt ei oikeen synny mitään inspiraatiota.
Tässä blogissa voit seurata enemmän ja vähemmän käsillä aikaiseksi saamiani asioita. Ideoita saa vapaasti käyttää hyödyksi :)
keskiviikko 28. elokuuta 2013
tiistai 13. elokuuta 2013
Liitutaulu
No niin, nyt tuli liitutaulusta vihdoin valmista.
Eli ensimmäiseksi hioin kaikki pinnat ja pesin kahteen kertaan. Tämän jälkeen sitten maalasin karmit Kiva -kuultolakalla valkoiseksi. Suosittelen lämpimästi. Kuivuu nopeasti, ja on riittoisaa.
Viimeiseksi sitten pesin vielä ikkunat ja maalasin ne Biltemasta ostetulla Liitutaulumaalilla. Purkissa käskettiin maalamaan kaksinkertainen pinta, mutta itse tein yhden paksun kerroksen ja se riitti hyvin. Alemmassa ikkunassa maalasin kaksi kertaa, ja lopputulos ei ollut kovin hyvä.
Ihan viimeiseksi kävin vielä ostamassa Sinellistä liitutaulu tusseja, koska ajattelin että ne ovat varmasti tuohon lasipintaan paljon paremmat. Kokeilin tusseja, ja oikein hyvät ovat. Nyt liitutaulu komeilee keittiön nurkassa omalla paikallaa. Alimpaan ikkunaan pitäisi vielä keksiä joku resepti.

tiistai 6. elokuuta 2013
Edistystä
Tänään sain maalattua ikkunoiden toisen puolen, nyt ne odottavat kuivumista. Tällä viikolla olisi vielä tarkoitus maalata toinen puoli, sekä liitutaulumaali toiseen ikkunaan. Saas nähdä mitä sen liitutaulumaalin kanssa käy, ottaako kiinni lasipintaan.
Vielä pitäisi miettiä mitä kuvia siihen toiseen ikkunaan haluan, ja tilata ne. Se se vasta vaikeaa onkin. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)